Ajatusten purkua

Liian voimakkaat  tunnetilat aiheuttavat ajatusten sumenemista/kaaostumista. En koe sitä oikeastaan sen parempana asiana kuin tunneturtana ajatusten massaantumista. Yksi raskaimmista asioista raskaana ollessa fyysisen pahan olon ja väsymyksen lisäksi on ylitunteellisuus, kun asiat menee sekavaksi kaaokseksi ja itkettää vaikkei olisi tarvetta. Kun pienetkin asiat tuntuvat suurilta, samaan tapaan kuin masennustilassa. Huonon itsetunnon ja omantunnon tuskien kierteestä on vaikea irtaantua, hetkessä ainakaan. Siinä missä normaaliolotilassa järjellinen, rationaalinen ajattelu pelastaa turhasta "olen-huono-ihminen"-vellomisesta, nyt sillä ei tunnu olevan mitään vaikutusta. Tiedostan kyllä rationaaliset asiat, mutta ne eivät jostain syystä vaikuta millään lailla. Vaikka kuinka toistan erilaisia mantroja päässäni, ei se onnistu vaikuttamaan mielialaani millään lailla. Se on raskasta, kun pitää vaan odottaa tovi jos toinenkin, että mieli paranee.

Niin, tosiaan, olen raskaana. Ensimmäinen kolmannes takana, suurin pahoinvointi ja väsymys myös. Tunnemyrskyt ei vaan häviä, tuntuu melkein pahenevan vaan. Siinä mielessä toivoisin tämän raskausajan olevan jo ohi. Olen raskasta seuraa toisinaan. En pidä tästä, etten pysty vaikuttamaan tunteisiini, enkä siitä, että tunteet ovat ylivoimakkaat, ylikorostuneet. On paljon päiviä, kun mietin "olenko masentunut?", "onko nyt menty siihen pisteeseen että olen masennusjaksolla?". Mutta ei, selkeä masennusjakso tämä ei ainakaan ole, sillä olen piristynyt paljon, minua kiinnostaa edelleen kaikki asiat, innostun, nauran, olen hyvällä tuulella usein. Eli en voi nyt syyttää muuta kuin hormooneja. Tosin se ei helpota oloa tällaisina hetkinä ollenkaan. Päinvastoin, haluaisin palata normaalitilaan.

Tämä negailu ei toki (onneksi) ole mitään vallitseva tila, satun vaan kirjoittamaan siitä nyt, kun se on tämänhetkinen tila. Yritän vähän purkaa sanoiksi kaaosta, jotta saisin jonkinlaista järjestystä aikaan, sekä ajatus- että tunnetiloihin. Olen tässä raskausaikana tuntenut itseni todella typeräksi monen monta kertaa, kun olen alkanut purkaa syitä siihen miksi tuntuu pahalta ja itkettää. Koska ei siinä tunnu olevan ikinä mitään järkeä, ei mitään hyvää syytä. Vain huonon itsetunnon, huonon omatunnon aiheuttama "miksen-voi-olla-parempi-ihminen"-vajoilua, aivan turhaa siis.

Haluaisin olla hyvä avovaimo, hyvä äiti, hyvä nainen, hyvä ihminen. Kun en siihen pysty, kun tulee hetkiä, että pahoitan rakkaani tai tyttäreni, ystäväni tai kenen tahansa mielen (varsinkin ensimmäiset kaksi), vajoan sellaiseen paskaan olotilaan, ruoskin itseäni, "mikset-taaskaan-voinut-osata-paremmin", ja niin edelleen. Olen aina vaatinut itseltäni paljon. Nyt raskaana ollessa vaatimukseni itseäni kohtaan tuntuvat vain kasvaneen, tai vaihtoehtoisesti armon antaminen itselleni on hyvin paljon vaikeampaa.

Olen onnistunut pilaamaan lukemattomia kertoja hyvin alkaneen päivän fiilikset, enkä oikein osaa korjata asioita (ennen kuin pitemmän ajan päästä), sillä itselläni kestää niin pitkään näissä hormoonihuuruissa tasapainottaa tunteet. Niin pitkään, kun vellon siinä "olen-huono-ihminen"-shaibassa, en osaa keskustella järkevästi, enkä täten oikein korjatakaan sitä mitä mahdollisesti olen rikkonut. Sitten, kun tunnemyrsky tasoittuu, pystyn katsomaan asioita järkevämmin, keskustelemaan ja korjaamaan. Haluaisin vaan pystyä kaikkeen siihen jo aiemmin.

Joskus tunnen itseni vähän ulkopuoliseksi, niinkuin varmasti jokainen raskaana oleva nainen jossain vaiheessa raskausaikaa. Kun on bileitä, festareita ja kaikenlaista, eikä tunnu sopivan mihinkään. Sekin on hyvin pitkälti vaan oman pään sisäistä, sillä eihän minulla ole varsinaisesti mitään estettä käydä vaikkapa bileissä. Tämäkin on asia, mistä ei saisi puhua (tuntuu siltä), sillä raskausajan "pitäisi olla niiiin ihanaa" eikä mistään saisi valittaa. Varsinkin äitipiireissä ei saisi ääneen sanoa, että äitiys on välillä rassaavaa, raskaus on välillä rassaavaa tmv. No juu, tämä nyt oli tähän loppuun tällainen vähäpätöinen asia mikä pälkähti vielä mieleen.

Noniin...siinähän sitä taas.. Nyt mieli on väsynyt, kaaos tuntuu olevan ihan yhtälainen edelleen. Jospa se viimeistään loppukesästä helpottais. Siihen asti, anteeksi kaikille kenelle olen raskasta seuraa toisinaan. Toivottavasti enemmän kuitenkin hyvää seuraa.