keskiviikko 1. elokuuta 2012

Valintoja, valintoja...

Niinpä niin, elämä on täynnä valintoja. Mistä sitten tietää valita hyvin? Sen kun joku osaisi kertoa. Tällä hetkellä mieltäni vaivaa iso kasa elämään suuresti vaikuttavia valintoja, joita täytyy tarkkaan pohtia ja punnita. Liittyen parisuhteeseen ja työhön/opiskeluun. Varsinkin parisuhteeseen liittyvät asiat ovat vaikeita, suorastaan vituttaa edes pohtia moisia, mutta minkäs teet. Kyseessä on kuitenkin mahdollisesti koko loppuelämään vaikuttavat valinnat. Enkä voi edes ajatella vain itseäni, vaan täytyy ajatella myös tytärtä. Mikä on sopiva aika miettiä? Milloin tehdä ratkaisuja suuntaan tahi toiseen? Tekisi mieli kysyä joltain, mutta valitettavasti tiedän ettei kukaan muu voi mun puolesta vastata, vastaukset löytyy vain itsestä.

Toinen asia koskee opiskelua. Hain keväällä kouluun, klinikkaeläintenhoitajaksi opiskelemaan, kävin pääsykokeissa ja tuloksena: en saanut opiskelupaikkaa. Pääsykoe meni ihan penkin alle silloin pahana olleen parisuhdekriisin vuoksi, enkä siinä tilanteessa jaksanut paljon harmistua. Tässä kesän kuluessa ehdin jo miettimään ihan uusia juttuja. Eilenpä sitten soittivatkin salpauksesta ja sanoivat, että pääsisin sittenkin opiskelemaan, peruutuspaikalle. Olin aika lailla kuin puulla päähän lyöty, koko juttu tuli niin puskista. En osannut naikkoselle puhelimessa juuri muuta sanoa, kuin 'öh, joo, kai mä voin'. Änkytykseksi ja mutinaksi meni, sain kuitenkin sovittua, että laittavat mulle lappuset sieltä ja mietin sitten. Pikapostina laittoivat, sillä sain juuri tovi sitten kätösiini kirjekuoren joka sisälsi nämä luvatut lappuset. Sekunnin sadasosassa päätin hyväksyä opiskelupaikan ja aloittaa koulun sitten syyskuussa. Se on kuitenkin vuodessa ohi, kaipa tässä jaksaa vielä sen verran sitkuttaa paskassa taloudellisessa tilanteessa. Huomenna onkin sitten tekemistä, aamusta täytyy viedä auto huoltoon ja marssia työkkäriin ja miljoona muuta asiaa. Pakatakin pitäisi..

Perjantaina suuntaankin jälkikasvun kanssa Keski-Suomeen muorin tykö ja lauantaina suunnataan kaikki kimpassa kohti Leviä, josta sunnuntaina sitten määränpäähän Kilpisjärvelle <3. Viikko Lapin erämaata, jospa saisi ajatuksia enemmän järjestykseen.